JOURNALISMI: Kritiikki

 

Nightmare 2 - väärin ymmärretty tragikomedia

Kriitikoiden lytistämä Nightmare 2 – Painajainen jatkuu on suomalaisen Salatut Elämät -sarjan tuottama elokuva, joka sai ensi-iltansa joulukuussa 2014. Elokuvan edeltäjänä tunnettu Nightmare – Painajainen merellä on ilmestynyt kaksi vuotta aikaisemmin.

Olen nyt käynyt katsomassa sekä ensimmäisen että toisen osan. Ensimmäinen elokuvan pohjalta olin tavallaan varautunut ja osasin odottaa kauhu/jännitys -elokuvaa, jossa kuitenkin saisin nauraa useammallekkin kohdalle. Kumminkin ennen kuin olin paremmin päivää päättänyt, milloin menisin katsomaan toisen osan luin muutaman kriitikon arvostelun kyseisestä elokuvasta. Kriitikot suorastaan painoivat elokuvan maan rakoon, eikä ilmeisesti löytänyt mitään hyvää koko teoksesta. Nightmare 2 – Painajainen jatkuu oli myös erään kriitikon ”huonoin koskaan näkemä elokuva”.

Arvosteluita lukiessa heräsi muutama kysymys. Olivatko kriitikot nähneet edes Salattuja Elämiä sarjana kunnolla? Eli oliko heillä hajuakaan siitä, keitä elokuvassa saarella oli ja ymmärsivätkö kriitikot hahmojen motiivit olla saarella, vaikka ne monestikkin kyseisessä elokuvassa mainittiin sanoin tai esittäen.

Entäs, olivatko arvostelevat kriitikot nähneet ensimmäistä elokuvaa? Tiesivätkö he, että menisivät katsomaan tahalteen tragikomediaksi ohjattua elokuvaa?

Tai ylipäätään, oliko ne kriitikot, jotka sinne elokuvateatteriin laitettiin katsomaan ja arvostelemaan Nightmare 2 :sta näitä ihmisiä, jotka ajattelet negatiivisesti koko sarjaa kohtaan jo valmiiksi?

Voi olla ja luultavasti onkin aivan erilaista mennä noviisina katsomaan elokuvaa, kuin itse menin sarjaa monta vuotta seuranneena ja niin kutsutulla ”oikealla asenteella.” Ei nykyään sarjaa seuraavat katso sitä sen toivossa, että näkisivät korkealaatuista suomalaista kulttuuria, vaan tottumuksesta, viihdyttävyydestä, kiinnostuksesta mitä seuraavaksi tapahtuukaan ja rentoutuakseen tutun sarjan parissa.

Samoin se, että on tietoisesti menossa katsomaan tragikomediaa, eikä kauhua, niin kuin Finnkinon sivuillakin elokuva on luokiteltu. Eihän niin alhaisella ikärajalla ja Salattujen Elämien katsojien ikähaarukalla voisi edes tehdä mitään järjettömän pelottavaa, ahdistavaa ja veristä kauhuelokuvaa. Eikä kauhu genrenä muutenkaan ole Suomen elokuvateollisuuden vahvinta alaa, toisin kuin sellainen kauhu, jossa on sekoitetuna komediaa. Siinä Suomi on jopa edellä elokuvateollisuudessa. Ei pyritä kauhistuttamaan kauhuleffassa katsojia, vaan naurattamaan koomisesti, vaikka pohjajuoni olisikin synkältä pohjalta.

Voisin siis olennaiseksi asiaksi elokuvaa katsomaan mennessä sen, että varautuu tietynlaisella huumorilla ottamaan vastaan mitä tulee. Perehtymään hiukan elokuvan edelliseen osaan, joka myöskin oli tragikomediaa. Toisaalta olennaista on myös hiukan se, että tietäisi henkilöiden taustoja ja suhteita sekä motiiveita. Niistä puhuttiin kyllä elokuvassakin, mutta arvosteluita lukiessa, huomasin, että osalta oli ne menneet ohitse.